perjantai 24. kesäkuuta 2011

Kiitos LensWay!

Tässä taannoin osallistuin  facebookissa LensWayn kilpailuun jossa 1000 ensimmäistä voitti itselleen ilmaiset silmälasit. Tai lopulta selvisi että alle 60€ lasit olisivat ilmaiset ja yli 60€ maksavista laseista saisi 60€ alennuksen.

Osallistuin kisaan ja kerrankin melko luottavaisin mielin koska kyseessä oli nopeuskilpailu eikä arvonta. Hommahan meni niin,että kilpailuun piti rekisteröityä ensin täyttämällä rekisteröitymislomake kilpailusivulla johon kirjoitettiin mm s-postiosoite johon kilpailulinkki sitten lähetettiin kilpailupäivänä klo 12. 1000 ensimmäistä linkin avannutta ja tietonsa antanutta palkittiin näillä "ilmaisilla" laseilla.

Ja voi kuulkaa kun täällä niin itkettiin ja kiljuttiin ja tanssittiin ympäri asuntoa kun viimein tuli tieto että olin yksi onnellisista!!

Lasien voittaminen ei olisi voinut tulla enää parempaan saumaan,olin juuri käynyt silmälääkärissä ja saanut uuden määräyksen kärsittyäni päänsäryistä about 6kk. Opiskelijabudjetissa ei ollut tilaa uusille laseille ja olinkin kiertänyt optikkolikkeitä ja surullisena poistunut paikalta kuullessani hinnat ohennuksineen.

Upeiden lasien lisäksi mahtavin juttu LensWaylla on se,että lasien hintaan kuuluu ohennukset!! Näistä ohennuksistahan joutuu optikkoliikkeissä maksamaan hunajaa vaikka kehykset olisikin halpis-mallia. Paketin mukana tuli myöskin työkalusetti jossa puhdistusliina,puhdistussuihke sekä avaimenperässä ruuvimeisseli laseja varten. Ihan huippua!! Lasku tuli tilauksen mukana, joten laseja ei tarvinnut maksaa vielä tilaus-vaiheessa.


No millaiset lasit sitten valitsin?? Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin täysin erilaisiin kuin aiemmat lasini,halusin kesäistä ja kevyttä joten valitsin Rehnin "kristalli"kehykset.  Ja mille ne sitten näyttää?



Tykään!! Ja paljon! Jouduin käymään optikolla vähän muokkauttamassa kehyksiä sekä sankoja mutta niinhän niitä yleensä joka tapauksessa joutuu säätämään. Kaikki meni siis aivan nappiin .

Pakko antaa kehut LensWayn asiakaspalvelulle,todella ihania ihmisiä siellä kiireen keskellä ja sain aivan loistavaa palvelua =)


Suosittelen LensWayta kaikille nelisilmäisille,halpaa ja hyvää. Itse täytyy tosin pitää huolta että silmälasiresepti on kohdillaan koska heillä ei optikkopalveluja ole lainkaan.

Onko jollain muulla kokemuksia nimenomaan LensWaysta tai jostain muusta netin silmälasikaupasta?

Juhannus tunnelmissa

Heippa rakkaat lukijat. Viime kevät oli aika rankkaa koulun kanssa ja tuntuu että vasta nyt alkaa pikkuhiljaa palautumaan ja kykenee relaamaan. Ihan tiedoksi kaikille,että aikuiskoulutus ei todellakaan ole se helpon tie onneen. Työtä on paljon,aikaa vähän ja perhe-elämän sovittaminen mukaan ei käy ihan kädenkäänteessä. Ehkäpä osaan nyt sitten syksyllä organisoida ajankäytön paremmin ja olla tehokkaampi.

Mitäs tänne sitten kuuluu?

Niin. Nyt on muutama postaus jo korvan takana joten luettavaa on ainakin tuloillaan =)

Suurin elämässä tapahtunut muutos on tämä:
Menin ja kosin :D  Muutaman vuoden vihjailin ja lopulta en enää edes vihjaillut ja koska toinen ei saanut aikaiseksi niin piti sitten itse ryhtyä toimeen. Lopputuloshan se ratkaisee,ei se kumpi teki aloitteen :)

Muutama päivä sitten tuli myös yksi vuosi lisää mittariin ja mulla on kuulkaa ikäkriisi! Yritän kyllä kovasti psyykata itseäni siihen että 3-vuoden päästä on sitten isot bileet..

Hommasin myös uudet silmälasit joista tulossa ihan oma postauksensa. Nyt on meikkikuvat vähissä,mutta ideoita kuitenkin mielessä.

Blogiarvonta tuloillaan,luultavasti loppukesästä kun ihmisillä on taas aikaa istua koneella. Meikkikilpailua en ihan heti viitsi järjestää kun viime kertainen osallistujamäärä oli niin surkuhupaisa.


Kuinkas teidän kesä on kulkenut? Entäs missä vietätte Juhannusta?  Meillä on ihan kaupunkijuhannus,eipähän tartte pönöttää missään hyttysten syötävänä kylmästä täristen ja vesisadetta kiroten. Sopii mulle ;) Juhannusherkkuja kuitenkin löytyy ja onhan noita erilaisia juhannusjuhlia kaupungissakin jos nyt välttämättä haluaa. Lähimetsästä löytyy kukkaa jos jonkinmoista jos taikoja mielii tehdä.

Hyvää Juhannusta Kaikille!